Anna Saivosalmen valmennuksien avulla kohti energisempää oloa! 


Annan valmennuksissa energisempi olo ja aktiivinen sekä toimintakykyinen keho on jokanaisen oikeus!

Valmentaja Anna Saivosalmen keskeinen filosofia on ollut alusta alkaen korostaa, että kaikenlainen liike vie kohti tavoitetta. Hyvän fyysisen kunnon saavuttaminen ei vaadi tuntikausien treeniä salilla joka päivä – itse asiassa liian vaativat harjoittelurutiinit voivat monille sammuttaa liikuntainnon jo alkumetreillä. Annan lähestymistapa on huomattavasti lempeämpi: pienestäkin liikkeestä voi saada merkittäviä hyötyjä ja iloa, ja kotona treenaamalla voi päästä erinomaiseen kuntoon.

Annan valmennuksissa painotetaan erityisesti lihaskuntoharjoittelun tärkeyttä, etenkin naisille, jotka ovat lähestymässä keski-ikää. Sen sijaan, että keskityttäisiin kuluttavaan liikuntaan, on tärkeämpää kehittää ja ylläpitää lihasvoimaa. Lihaskuntoharjoittelun edut ovat valtavat, sillä lihasmassa alkaa väistämättä vähentyä iän myötä. Lihaskuntotreenillä voi lisäksi tutkitusti edistää painonhallintaa, muuttaa kehon koostumusta ja muokata vartaloa tehokkaasti.

Lihaskuntoharjoittelun terveyshyödyt ovat laajat – se auttaa muun muassa parantamaan verensokeria, kolesteroliarvoja, ehkäisemään osteoporoosia ja tukemaan unen laatua. Se on myös tärkein harjoitusmuoto kehon rasvan vähentämisessä ja painonhallinnassa. Menopaussi ja sen esivaihe voivat aiheuttaa haasteita, sillä hormonimuutokset, kuten estrogeenin väheneminen, vaikuttavat moniin asioihin, kuten uneen ja mielialaan. Lihaskuntoharjoittelun lisääminen, oikea ruokavalio ja muut terveelliset elämäntapavalinnat voivat parantaa elämänlaatua merkittävästi myös vaihdevuosien aikana.

Anna Saivosalmen valmennuksissa yhdistyvät hänen monipuolinen osaamisensa ja pitkä kokemuksensa. Hän keskittyy fyysisen hyvinvoinnin lisäksi myös psyykkiseen hyvinvointiin. Lihaskuntoharjoittelun ohella Annan valmennukset kattavat muun muassa palautumisen, unenlaadun parantamisen, motivaation ylläpitämisen, elämänmuutosten hallinnan, itsetuntemuksen kehittämisen sekä tapojen muuttamisen ja uusien rutiinien omaksumisen.

Liity Annan tiimiin ja löydä liikunnan ilo sekä toimivat rutiinit pysyväksi osaksi elämää!

Faktoja Annasta:

Filosofian maisteri (Turun yliopisto, 2003), psykologian ja terveystiedon opettaja

Yli 20 vuoden kokemus fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin alalta

Autorisoitu personal trainer ja kuntosalivalmentaja yli 10 vuoden kokemuksella

Kaksi suosituinta kotitreenikirjaa: "Treenaa kotona 10, 20 tai 30 minuuttia" (2018) ja "Vartti riittää" (2020)

Keventäjien päävalmentaja 2017-2020

Hyvinvointivaikuttaja ja "kotitreenikuningatar," joka on innostanut kymmeniä tuhansia suomalaisia naisia

3 / 3 Tuotteet
Nopea toimitus
Lähetämme tuotteet jopa samana päivänä!
Osaava asiakaspalvelu
Live chat ma-pe klo 10-17 & info@mwebstore.fi
Turvalliset maksutavat
Kattava valikoima maksutapoja, 30 päivää kulutonta maksuaikaa.
© Pro Nutrition Finland Oy. 2024. Kaikki oikeudet pidätetään.