Järeät gainerit & massanlisääjät MWEBSTORE.FI-verkkokaupasta! 


Massanlisääjät eli mass gainerit ovat nimensä mukaisesti tuotteita, joiden avulla kasvatat lihaksiasi helposti, nopeasti ja tehokkaasti! Ne sisältävät runsaasti energiaa, jonka lähteenä on useimmiten laadukkaita, nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja sekä runsaasti proteiinia lihasten rakennuspalikoiksi. Joihinkin gainereihin on myös lisätty esimerkiksi lihaskasvua vauhdittavia aminohappoja sekä kreatiinia


Massanlisääjät soveltuvat erityisesti tavoitteellisesti treenaaville kehonrakentajille ja bodareille, jotka haluavat kasvattaa lihasmassaa ja tuloksiaan nopeasti, ja riittävän energiamäärän saaminen ruoasta alkaa tuntua haastavalta. 


Tuotteissa on energiaa jopa yli 1000 kcal energiaa päiväannosta kohden, joka tarkoittaa isokokoisella ja kovaakin treenaavalla henkilöllä jopa kolmasosaa tai neljäsosaa päivän energiantarpeesta. 


Kun nämä kalorit saadaan vieläpä laadukkaista lähteistä ja kroppasi saa käyttöön runsaasti laadukasta ja hyvin imeytyvää proteiinia, polttoaineeksi hiilareita ja päälle hyviä rasvoja sekä lisättyjä tehoainesosia, massanlisääjä on aidosti järkevä lisä kenen tahansa kovaa ja tavoitteellisesti treenaavan urheilijan ja kuntoilijan ruokavalioon!


Miten massanlisääjä toimii?


Massanlisääjän toimintamekanismi on itse asiassa hyvin yksinkertainen: kroppa (ja lihakset) kaipaavat kasvun tueksi runsaasti energiaa ja ravintoaineita, kuten proteiineja. Tuotteet sisältävät reilusti hyvin imeytyvää proteiinia, ja lisäksi niiden energiasisältöä on nostettu sekoittamalla mukaan esimerkiksi hyvin imeytyviä hiilihydraatteja, jolloin saat helposti lisäenergiaa niin treeneihin, kropalle palautumisen tueksi kuin myös täyttämään päivittäisen energiantarpeen, joka voi olla todella korkea erityisesti isokokoisilla ja kovaa treenaavilla henkilöillä!


Massanlisääjä siis hyödyttää lihasten ja voimatasojen kasvattamiseen liittyviä tavoitteitasi useilla eri tavoilla:


1. Saat takuulla riittävästi proteiinia lihaskasvun rakennusaineiksi

2. Korkea määrä energiaa varmistaa sen, että pysyt “plussakaloreilla”, jolloin massankasvatus on huomattavasti tehokkaampaa

3. Voit ottaa vapaammin syömisen suhteen: jos ruoan ahtaminen alkaa tuntua hankalalta, gainer on oiva apu: voit sekoittaa juoman valmiiksi ja nauttia sitä pitkin päivää ja aterioiden välillä, jolloin saat lisättyä kaloreita ruokavalioon lähes huomaamatta, ja kroppa myös pysyy lihasta kasvattavassa moodissa tehokkaammin.


Kenelle massanlisääjä sopii?


Tämän tuoteryhmän tuotteet sopivat parhaiten vaativaan treeniin ja kovaa harjoitteleville henkilöille. Erityisesti lihasmassaa halutaan kasvattaa esimerkiksi kehonrakennus- ja voimalajeissa, ja tuolloin riittävä kaloreiden määrä on avainasemassa. Kevyemmin ja esimerkiksi lähinnä peruskuntoa treenaaville tuotteista ei välttämättä ole samalla tavalla hyötyä, joskin osa tuotteista toimii hyvin myös korkeaenergisenä palautusjuomana!

Korostammekin, että massanlisääjä on pohjimmiltaan korkealaatuista energiaa, ja se on yhtä hyvää rakennusainetta elimistölle kuin “oikea ruokakin”. Korkealaatuinen ja hyvänmakuinen gaineri voi toimia vaikkapa ateriankorvikkeena reissussa tai kiireisenä päivänä, kun et ehdi pysähtyä syömään monipuolisesti.


Onko massanlisääjillä haittoja?


Tuotteet ovat täysin turvallisia, ja ohjeen mukaan käytettynä niillä ei ole haittavaikutuksia. Kannattaa kuitenkin huomioida gainerin kaltaisen tuotteen tarve ja sen soveltuvuus omaan ruokavalioon ja omien tavoitteiden tueksi: yksi yleisimmistä mass gainereihin liittyvistä ongelmista on liiallinen kalorinsaanti, mikä voi johtaa ei-toivottuun rasvan kertymiseen ja sitä kautta ylipainoon. 

Onkin tärkeää käyttää massanlisääjiä ohjeiden mukaisesti ja osana tasapainoista ruokavaliota!


Parhaat massanlisääjät


Listaamme alle kategorian parhaat tuotteet valikoimastamme. Valitsemalla jonkin näistä tuotteista voit olla varma tuotteen ja raaka-aineiden korkeasta laadusta, ja näissä tuotteissa myös makumaailma on yleensä äärimmäisen loppuun asti mietitty ja hiottu! 


1. Supermass Nutrition SUPER MASS: huikean monipuolinen ja tehokas gaineri, joka soveltuu vaativiinkin tarpeisiin!

2. SMARTBODY Lean Mass Gainer: edullinen perusgainer, joka sisältää laadukkaita ainesosia ilman turhaa kikkailua - hinta-laatusuhde on hiottu tässä vaihtoehdossa parhaaksi mahdolliseksi!

3. Quamtrax Massive Gainer: kattava gaineri, johon on lisätty mukaan esimerkiksi superlaadukasta kreatiinia, valikoima vitamiineja ja mineraaleja sekä useaa eri proteiinin ja hiilihydraattien lähdettä maksimaalisen vaikutuksen saamiseksi.

5. Bonus: kokeneempi treenaaja yhdistää massanlisääjän itse juuri haluamistaan raaka-aineista! Tällöin voit myös viilata proteiinin ja hiilareiden suhteen vastaamaan täysin omia tarpeitasi, ja koostumusta voi muuttaa jokaisella käyttökerralla riippuen päivän energiakulutuksesta.

Tähän käyttötarkoitukseen soveltuu erinomaisesti esimerkiksi seuraava kombo:

Supermass Nutrition SUPER WHEY ISOLATE

M-Nutrition OsmoPure

Basic Nutrition Creatine

Jos tarvitset apua oikean tuotteen valinnassa, asiakaspalvelumme on käytettävissäsi live-chatin kautta arkisin klo 10-17 ja sähköpostitse osoitteessa info@mwebstore.fi. Voit myös jättää meille yhteydenottopyynnön sivun oikeassa alakulmassa olevan painikkeen kautta, kun emme ole paikalla.


Gainerit (massanlisääjät)

14 / 14 Tuotteet
Puls Gainer, 1 kg
ale20%

Puls Gainer, 1 kg

20,99 €16,79 €
(0)
YAMAMOTO StrongMASS, 2,4 kg
ale20%

YAMAMOTO StrongMASS, 2,4 kg

43,90 €Alk. 35,90 €
(0)
SMARTBODY Lean Mass Gainer 4kg Suklaa
ale25%

SMARTBODY Lean Mass Gainer 4kg Suklaa

59,90 €44,90 €
(6)
Bodylab Clear Weight Gainer 1,5 kg
ale20%

Bodylab Clear Weight Gainer 1,5 kg

29,90 €23,92 €
(1)
Nopea toimitus
Lähetämme tuotteet jopa samana päivänä!
Osaava asiakaspalvelu
Live chat ma-pe klo 10-17 & info@mwebstore.fi
Turvalliset maksutavat
Kattava valikoima maksutapoja, 30 päivää kulutonta maksuaikaa.
© Pro Nutrition Finland Oy. 2024. Kaikki oikeudet pidätetään.