Miinus viisi kiloa - treenit kotona
Ainon ohjeilla onnistut painonpudotuksessa!
Täsmäisku viimeisiin viipyileviin kiloihin!
Huippuvalmentaja Aino Rouhiaisen Miinus viisi kiloa-valmennuksessa tähdätään kropan kevennykseen tilanteessa, jossa elämäntavat ovat jo kunnossa, mutta siitä huolimatta mukaan on päässyt kertymään muutama ylimääräinen kilo. Ekstrakilojen kimppuun käydään perinteisesti ruokavalion ja koko-ohjattujen kotitreenien voimin, mutta valmennuksessa otetaan käyttöön myös lisämetodeja, joiden avulla kilojen karistelu onnistuu varmemmin!
Astetta fiksumpi ruokavalio ja tehokkaat treenit painonpudotukseen!
Ruokavalion erikoismetodeilla tuloksiin!
Täsmäaseena kalorien syklitys!
Valmennuksen pääroolissa ja onnistumisen avaimena on ehdottomasti sen ruokavalio. Ruokavaliossa on neljä kaloriluokkaa ja sovelluksessa määrität kulutuslaskurin avulla kätevästi itsellesi juuri oikeat kalorit, joilla saadaan paino toivottuun laskusuuntaan.
Tehokeinona käytössä on kalorien vaihtelu korkeamman ja matalamman kalorin päivinä ja ruokavalion kaksi viimeistä viikkoa mennään kuitenkin niukemmin kalorein koko ajan, jotta saadaan esille parhaat mahdolliset tulokset!
Valmennuksen aikana koostat ateriasi Ainon antamista vaihtoehdoista - voit siis käyttää kokkailussa itsellesi mieluisimpia raaka-aineita ja valita vapaasti tutut suosikkisi tai halutessasi kokeilla jotain uutta!
Ruokavaliossa kaksi kaloriluokkaa lisää ja 10 uutta reseptiä!
Tehokkaaseen harjoitteluun tarvitset välineiksi vain käsipainot!
Koko-ohjatut treenit kotiin
Valmennuksen kotitreeniohjelmaan kuuluu ohjattu treeni kolme kertaa viikossa sekä ohjeet reippaasti kaloreita kuluttavaan aerobiseen liikuntaan. Jokaisen treenin kesto on noin 30 minuuttia ja välineiksi tarvitset vain käsipainot. Treenit sopivat kaikentasoisille liikkujille ja niitä on mahdollista varioida omaan kuntotasoon sopiviksi!
Viikottain treenikalenteriisi kuuluu yksi koko vartalon, yksi alavartalon ja yksi ylävartalon treeni, joten valmennuksessa treenaat koko kehon läpi kahteen kertaan viikossa. Jokainen treeni alkaa huolellisella lämmittelyllä ja kun työ on tehty, palautellaan kevyesti vielä muutamalla venyttelyliikkeellä.
Treenit uusittu 5/2025
Perinteiset keinot parempaan painonhallintaan uudella twistillä!
Monipuolista osaamista
Aino Rouhiainen on pitkän linjan liikunta-ammattilainen ja entinen kilpa-aerobicin Suomen mestari. Valmennuskokemusta Ainolla on jo 20 vuoden ajalta ja hänen valmennuksissaan treenaat aina monipuolisesti, tehokkaasti ja kehittävästi omaa tavoitetta kohti!
Ainon koulutukset:
Personal Trainer 2011 (TrainerLab)
Voimavalmentaja 2019 ( Trainer 4you)
Äitiysliikunta valmentaja 2022 (Äitiysliikunta akatemia)
Mielekästä ohjelmaa on helppo noudattaa!
Sinulle mieluisa tapa liikkua ja monipuoliset raaka-ainevaihtoehdot aterioiden koostamiseen!
Miinus viisi kiloa - treenit kotona valmennus sisältää: