Kovien treenijaksojen aikana haluan pitää huolta myös siitä, että maksa pysyy kunnossa, koska se tekee elimistössä valtavan määrän töitä. Tää on ollut mulla vakiokuurina pari kertaa vuodessa. Olo pysyy freesimpänä, palautuminen tuntuu paremmalta eikä kroppa tunnu yhtä tukkoiselta, vaikka treenit vedetään täysillä. Jos panostat suorituskykyyn, niin kannattaa panostaa myös siihen, että koneisto toimii sisältäpäin.
Käytin tätä kiireisimmän työ- ja treenijakson aikana, kun stressi alkoi jo näkyä jaksamisessa. Muutaman viikon jälkeen olo tuntui tasaisemmalta, eikä jatkuva kuormitus painanut samalla tavalla. Salilla jaksoi taas treenata kovaa ja palautuminen tuntui paremmalta. Toimi ainakin omalla kohdalla hyvin tukemaan kovia jaksoja.
Otin Joint Supportin käyttöön säännöllisesti kovan salitreenin tueksi, ja muutaman viikon jälkeen nivelet tuntuivat selvästi vetreämmiltä. Varsinkin polvet ja olkapäät eivät enää rasitu samalla tavalla treenien jälkeen. Helppo lisätä päivittäiseen rutiiniin, ja ainesosat vaikuttavat todella monipuolisilta. Jää ehdottomasti jatkuvaan käyttöön.
Ehdoton lisä kovaa reenaavalle. Ehkäsee lihas ja nivel vaivoja.
Hyvä lisä tukemaan kovaa reeniä.
parasta mitä saa nivelien tueksi
Toimii
Viikon käytön jälkeen jo huomaa kuinka nivelet voivat paremmin ja kestävät rasitusta
Ehdoton tuote kun treenataan kovaa. Itsellä palautuu maksanarvot normaaliksi tällä tuotteella. Kokemusta on. Tarjouksesta aina täydennän varastoa.
Kallis, mutta yksi parhaista nivelvalmisteista.