25.04.2021

Testosteroni

Nopea toimitus ja yli 69 € tilaukset ilman toimituskuluja. Huippumerkit edullisesti. Suomalainen verkkokauppa
2159360854488a221d.jpg

Testosteroni on androgeenihormoneihin kuuluva sukupuolihormoni, jota esiintyy sekä miehillä että naisilla. Testosteronin määrä on luonnostaan isompi miehillä kuin naisilla, mutta tätä kyseistä hormonia tarvitsevat molemmat sukupuolet kuitenkin yhtälailla. Testosteroni liitetään yleisesti lihasvoimaan, energisyyteen, seksuaaliseen halukkuuteen sekä kilpailuhenkisyyteen, joihin se tosiasiassa myös vaikuttaakin. Testosteronilla on myös paljon muitakin terveyshyötyjä, joita ei aina välttämättä osata ottaa huomioon, kun puhutaan esimerkiksi testosteronin tuotantoon liittyvistä ongelmista. 

Testosteronin tuotanto kasvaa erityisesti miehillä murrosiän alkaessa merkittävästi, joka vaikuttaa miehille tyypillisten piirteiden muodostumiseen, kuten äänen madaltuminen, luustossa tapahtuvat muutokset, karvoituksen lisääntyminen sekä lihasvoiman kasvaminen. Testosteronin tuotanto jatkuu elimistössä läpi koko elämän, mutta iän myötä sen tuotanto vähenee luonnostaan. Testosteronin tuotanto tapahtuu miehillä kiveksissä ja naisilla munasarjoissa ja lisämunuaisen kuorikerroksessa. Testosteronin tuotantoa säätelee aivolisäkkeen luteinisoiva hormoni (LH). Testosteroni on merkittävässä roolissa yleisterveyteen liittyen, energisyyden ja pirteyden tunteeseen, lihasvoimaan, luuston vahvuuteen sekä seksuaaliseen suorituskykyyn ja -halukkuuteen.

Alhainen testosteronitaso on erityisesti miehillä nykypäivänä kasvava ongelma. Tarkkaa syytä tähän ei tiedetä, mutta on arvioitu, että siihen vaikuttaa sekä sikiö- että kehitysvaiheessa tapahtuva altistuminen erilaisille kemikaaleille ja yhdisteille, joiden on osoitettu vaikuttavan testosteronia alentavasti. Esimerkiksi muoveissa, hajusteissa ja vaatteissa tulee altistumista näille kemikaaleille, joiden käyttö on kasvanut muutenkin runsaasti viimeisen 40 vuoden ajan. Alentuneeseen testosteroniin voi vaikuttaa myös jokin sairaus, mutta nämä ovat harvinaisempia tilanteita ja vaativat usein lääkkeellistä hoitoa. Alentunut testosteroni vaikuttaa useaan eri asiaan, kuten esimerkiksi heikentyneeseen seksuaaliseen suorituskykyyn ja halukkuuteen, heikentyneeseen lihasvoimaan, väsymykseen ja vetämättömyyden tunteeseen, heikentyneeseen lihasvoimaan ja fyysiseen suorituskykyyn. Pidemmällä aikajänteellä alhainen testosteronin tuotanto voi vaikuttaa jopa luuston kestävyyteen.

Testosteroni on joskus huonossa valossa urheiluun liittyen sen dopingainekäytön vuoksi. Niin kutsutut anaboliset steroidit ovat dopingkäytöstä puhuttaessa esimerkiksi hormonivalmisteita ja lääkeaineita, joilla nostetaan kehon testosteronin määrää mekaanisesti. Tässä on tärkeää huomata, että hormonin määrä nostetaan nimenomaan eksogeenisesti, eli näitä valmisteita käyttämällä ei lisätä omaa tuotantoa; päinvastoin, elimistön oma tuotanto laskee minimiin. Keho on tässä hyvin älykäs, sillä kun se huomaa, että ulkopuolelta tulee tarvittavaa hormonia, se ei halua enää tuottaa sitä itse, koska sen ei luonnollisesti tarvitse tehdä sitä. Tässä tapahtuu siis eräänlainen säästöliekki-efekti.Dopingkäytön yksi suurimmista ongelmista onkin se, että kun sen kerran aloittaa, on hyvin todennäköistä, että sitä joutuu jatkamaan jossain määrin läpi elämänsä.

Joskus puhutaan testosteronin dopingkäyttöön liittyvistä - miehillä nimenomaan - naisellisten piirteiden lisääntymisestä, kun valmisteiden käyttö lopetetaan. Tämä johtuu siitä, että testosteronia tasapainoittava naishormoni estrogeni nousee suhteessa myös, kun testosteronia nostetaan ulkoisesti. Kun valmisteen käyttö lopetetaan sitten aikanaan, testosteroni tippuu tottakai todella matalaksi, mutta estrogeeni pysyy edelleen korkealla (jota keho siis tuottaa itse reaktiona ulkoa tulevaan testosteroniin), joka aiheuttaa sitten tämän erikoisen ilmiön. Naisilla puolestaan testosteronin käyttö aiheuttaa pidemmällä aikajänteellä miehisten ominaisuuksien muodostumista, kuten kasvon muotojen muuttuminen sekä äänen madaltuminen.

Miten testosteronin tuotantoa pystyy parantamaan sitten luontaisesti? Kiistattomasti helpoin ja isoimman vaikutuksen antava konsti on pitää huolta säännöllisestä unirytmistä ja riittävästä, laadukkaan unen määrästä. Keskiarvona voisi sanoa 8-9 tuntia yössä. Unen aikana tapahtuu kaikki korjaavat ja kehittävät prosessit elimistössä (esimerkiksi palautuminen fyysisestä rasituksesta), joihin erilaiset hormonit liittyvät vahvasti. Ruokavaliolla on myös erittäin tärkeä vaikutus: erityisesti riittävä tyydyttyneiden rasvojen saanti on tärkeässä roolissa, sillä elimistö muodostaa testosteronia pregnenoloni-nimisestä yhdisteestä, joka on prekursori useille eri hormoneille. Pregnenolonia elimistö taas muodostaa kolesterolista, jonka tuotantoon tyydyttyneiden rasvojen saanti on suoraan yhteydessä.

Riittävä proteiinin saanti vaikuttaa positiivisesti testosteronin tuotantoon. Alkoholin käytön vähentäminen tehostaa myös testosteronin tuotantoa, eli liiallista alkoholin kulutusta kannattaa vähentää. Pienellä alkoholimäärällä (esim. lasi viiniä) näyttäisi olevan hieman testosteronin tuotantoa tukeva vaikutus taas. Liikunnalla on myös iso merkitys testosteronin tuotantoon, ja eritoten voimaharjoittelulla tarkkaan ottaen. Erityisesti raskaat moninivelliikkeet, kuten maastanosto ja kyykky lisäävät testosteronin määrää elimistössä, sillä ne herkistävät lihasten androgeenireseptoreita ottamaan hormonia vastaan. Toisaalta liikaharjoittelu taas alentaa testosteronin määrää elimistössä, eli liika ei ole hyväksi tässäkään asiassa ja omaa kehoa kannattaa kuunnella treenin suhteen tarkoin.

Katso myös nämä artikkelit:
article image
11.06.2024
M-Nutrition-uutuudet
Tutustu tästä M-Nutrition-uutuuksiin: valmisjuomat, viherjauheet, Clear Whey -proteiinijuoma ja paljon muuta!
article image
11.06.2024
Uudistunut MWEBSTORE.FI-verkkokauppa!
Tutustu uudistuneeseen verkkokauppaan ja lue lisää entistä paremmasta shoppailukokemuksesta!
article image
30.05.2024
Basic Nutrition -kapselituotteet - hyvinvointituotteet markkinoiden edullisimpaan hintaan
Lue Basic Nutrition -juttusarjan uusi osa: tällä kertaa esittelyssä aina edulliset kapselituotteet!
Nopea toimitus
Lähetämme tuotteet jopa samana päivänä!
Osaava asiakaspalvelu
Live chat ma-pe klo 10-17 & info@mwebstore.fi
Turvalliset maksutavat
Kattava valikoima maksutapoja, 30 päivää kulutonta maksuaikaa.
© Pro Nutrition Finland Oy. 2024. Kaikki oikeudet pidätetään.