Lift - rinnalleveto:
Tekniikka kuntoon!
Olympianostojen osaajaksi!
Huippuvalmentaja Mikko Niirasen Lift - rinnalleveto valmennuksessa keskitytään treenaamaan olympianostoja eli rinnallevetoa ja ylöstyöntöä. Tavoitteena on - ei enempää eikä vähempää - kuin täydellinen tekniikka ja tietenkin myös sporttinen ja hyvä suorituskyky. Valmennuksen metodeja Mikko on käyttänyt jo vuosia tuloksekkaasti monien urheilijoiden kanssa, joten treenit on testattu ja tehokkaiksi todettu!
Valmennuksen aikana kehität tekniikkaasi toistojen kautta ja saat voimaa kyykkyihin sekä maastavetoihin!
Kehitä kroppaa monipuolisesti!
Tekniikka huolella haltuun
Kuusi viikkoa kestävässä valmennuksessa on kaksi erilaista ohjelmaa. Optimaalinen treenikertojen määrä on neljä viikossa, mutta valmennuksen suorittaminen onnistuu myös kahdella tai kolmella viikoittaisella treenikerralla. Valmennuksessa työstetään rinnallevedon, sen variaatioiden sekä ylöstyönnön tekniikkaa. Tärkeässä osassa on myös näitä liikkeitä tukeva voimaharjoittelu.
Ohjelmaan voit lähteä mukaan, kun etukyykky ja takakyykky ovat tuttuja juttuja. Voimatasojen suhteen vaatimuksia ei ole.
Ohjelmassa kehität niin tekniikkaa, motoriikkaa, hermotusta kuin voimantuottoakin!
Koordinaatiota, liikkuvuutta ja voimaa!
Huipputason ammattilaisen osaaminen käyttöösi
Monipuolisen koulutuksen ja vankan kokemuksen omaavan Mikon treenit tuovat harjoitteluusi aina uutta tehoa ja voitkin olla varma, että käytössäsi ovat viimeisimmät metodit ja fiksuimmat ohjelmoinnit. Tämän huippuvalmentajan ohjelmissa tuot kehitykseesi uusia kierroksia ja otat kunnon harppauksen kohti asettamiesi tavoitteiden saavuttamista!
Mikon tiimissä saat käyttöösi alan parhaan asiantuntemuksen!
Kuusi viikkoa - kaksi erilaista ohjelmaa!
Opi oikeat tekniikat ja liikemallit